B-Aluesivu

0

Tampere-ilta Lahdessa

Keväistä tiistai-iltaa 12.4. vietettiin huikeissa tiloissa Lahden Mustakallion vesitornissa. Kuukausitapahtuma olikin tällä erää yhdistetty yritysvierailu sekä Tampereella kesällä vietettävän Eurooppakokouksen viralliset etkot. Illan kantavana teemana oli siis Tampere. Paikalle oli saapunut runsaasti porukkaa. Yhteensä...

0

Nyt etsitään Vuoden Nuorta Menestyjää!

  Tunnetko nuoren menestyjän tai haluaisitko tutustua häneen? Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun avulla on mahdollisuus verkostoitua, tutustua uusiin tai tiivistää yhteistyötä nykyisten yhteistyökumppanien kanssa tai vaikka järjestää seminaari tai jokin muu projekti. Yksinkertaisimmillaan osallistua...

0

Vakuuta ja Vaikuta Kotkassa

Lauantaina 5.3. kymmenen innokasta Kotkan ja Kouvolan Nuorkauppakamareiden jäsentä osallistuivat Kotkassa Datariinalla pidettyyn Vakuuta ja Vaikuta -koulutukseen.   Huikeat kouluttajat Hanna Häppölä ja Joose Luukkanen Riihimäen-Hyvinkään seudun Nuorkauppakamarista kouluttivat osallistujista parempia ja itsevarmempia esiintyjiä...

0

YKSI-KAKSI-AJA!

Lahden Nuorkauppakamarin maaliskuun kuukausitapahtumassa tutustuttiin Lahti Karting Centerin tiloihin sekä otettiin mittaa toisista ajoradalla. Ajamassa oli yhteensä 16 kamarilaista ja kisailussa ajettiin kolmessa ryhmässä. Kisa pidettiin aikaajotyyliin ja ryhmän kaksi nopeinta kuskia pääsi finaaliin....

0

Kamariboogieta herkutellen!

Lappeenrannan nuorkauppakamarin talvirieha pidettiin Linnoituksen valleilla 6. helmikuuta. JiiCee-henkeä nostatettiin porukalla mäenlaskulla, makkaran paistolla ja laskiaispullien herkuttelulla! Ilma suosi ja sormia lämmitettiin välillä kamarin grillin yllä. Pieni pakkanen ei kuitenkaan menoa haitannut. Mäessä menivät...

0

Vierailulla vastaanottokeskuksessa

Kotkan nuorkauppakamari tutustui Kotkan vastaanottokeskuksen Koivulan yksikköön ja turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävään kansainväliseen työhön 27.1.2016. Vastaanottokeskuksen johtaja Janne Autio kertoi 16 vuoden kokemuksellaan vaihtelevasta ja ajoittain rankasta arjesta maahanmuuttotyön parissa. Tätä et tiennyt turvapaikanhakijoista: •...

0

INTOHIMOINEN YRITYS 2016

Suomen Nuorkauppakamarit haluaa olla mukana vaikuttamassa suomalaisen työelämän nousuun ja jakaa inspiroivia, intohimoisia yritystarinoita aktiivisesti.  Me uskomme, että intohimoiset yritykset luovat Suomeen kasvua ja hyvinvointia. Nyt on aika nostaa yritykset esiin! MIKÄ? Intohimoinen Yritys...

0

Liikut Sää yhdisti seurat ja harrastajat

JCI Hämeenlinna järjesti Liikut Sää –tapahtuman Elenia Arenaalla loppiaiskeskiviikkona 6.1.2016. Kävijämäärä oli odotetunlainen. ”Kelit olivat poikkeuksellisen kylmät ja lisäksi kaupat olivat poikkeuksellisesti auki myös loppiaisen, mutta pääsimme kuitenkin kävijätavoitteeseemme” kertoo Liikut Sään projektipäällikkö Risto...