Kilpailun tavoitteena on edistää yrittäjyyden arvostusta ja osoittaa mikä osuus ja merkitys innovaatioilla on talouselämämme terveessä kasvussa sekä elintasomme positiivisessa kehityksessä. Kilpailu on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1977, ja kilpailun historian aikana on onnistuttu nostamaan hyvin esiin tulevaisuuden menestyjiä.
Voittajina historian saatossa on palkittu muun muassa Polar Electro Oy, Ponsse Oyj ja Genelec Oy. 1990 – luvun yhteiskunnallisen sarjan voittajia ovat meidän nykyistä arkipäivää olevat Tampereen matalalattiabussit sekä sitoutumaton työttömyyskassa, paremmin Loimaan kassana tunnettu. 2000-luvulla palkintoja ovat saaneet muiden muassa Blancco kovalevyjen tyhjennysjärjestelmästään ja Left Foot Company uudenlaisen yksilöityjen kenkien konseptista.