Talent Poolista buustia ensi vuoteen!

Suomen Nuorkauppakamareiden Talent Pool vaalimentorointi on tarkoitettu niille jotka pohtivat asettumista ehdolle kansalliseen tai alueelliseen virkaan. Vaalimentorointiin osallistumisen edellytyksenä ei kuitenkaan ole se, että tietäisit mitä haluat tehdä! Talent Poolin ensimmäinen osio ei itseasiassa sitouta sinua edes asettumaan ehdolle, vaan voit olla mukana vaikka myöhemmin päättäisitkin ettet halua hakea virkaa. Mistä sitten on kyse? Talent Poolissa osaava ja kokenut JC antaa ohjausta, joka on kokemusten, näkemysten ja osaamisen jakamista. Vaalimentorointi antaa mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan omaa kamariuraa ja itsensä kehittämistä pidemmällä aikajänteellä.

Osallistuin itse viime vuonna Talent Pooliin ensimmäistä kertaa, ja sain mahdollisuuden sparrailla tulevaa sekä tutustua itseeni enemmän senaattori #77784 Jarkko Salovaaran ohjauksessa. Ensimmäisessä osiossa pääsin pohtimaan omia vahvuuksiania ja erilaisia vaihtoehtoja seuraavalle vuodelle. Koska Talent Pooliin lähteminen ei tarkoittanut automaattisesti sitä, että asetun varmasti ehdolle johonkin virkaan, sitouduin ainoastaan pohtimaan erilaisia urapolkuja mentorin avustuksella. Vasta ensimmäisen vaiheen jälkeen lähdettiin syventymään tiettyyn virkaan.

Talent Pool oli kokemuksena erittäin antoisa, jonka vuoksi voinkin lämpimästi suositella sitä muillekin! Mentoroinnissa oppii ja oivaltaa omia tavoitteitaan, pääsee pohtimaan omaa johtamistyyliään- ja -tapoja sekä suunnittelemaan mahdollista tulevaa virkaa. Ensimmäisen vaiheen SWOT-analyysin avulla kirjasin auki vahvuuteni, heikkouteni, kehityskohteeni sekä mahdollisuuteni. Tällä tavoin oli helpompaa hahmottaa ne asiat joissa on hyvä ja mitä annettavaa minulla on kamaritoiminnalle. Tämä vaihe oli antoisa siinäkin mielessä, että se auttoi myös urapohdinnoissani. Minulle selkiytyi mihin haluaisin työurallani seuraavaksi suunnata!

Vaikka sinulle olisikin selvää, mitä haluat kamariuralla seuraavaksi tehdä, kannattaa Talent Pooliin lähteä silti mukaan. Mentoroinnin edetessä, ja haettavan viran selkiytyessä, pääset rakentamaan jo ensi vuotta ja asettamaan virkakohtaisia tavoitteita. Itse tein raakileen viestinnän vuosikellosta, luonnoksen toimintasuunnitelmasta sekä visioin miten haluaisin virassa toimia. Lisäksi pohdin yhdessä Jarkon kanssa, miten saisin virasta parhaimman mahdollisen hyödyn irti työelämää varten; millaisia asioita haluan oppia virasta, mitä haluan kehittää. Tämän pohjalta loin tavoitteeni seuraavaa vuotta varten.

Talent Pool on mitä parhain tapa valmistautua seuraavaan vuoteen, sillä kun vaalikokous oli lopulta ohi olin paljon valmiimpi virkaani kuin ilman Talent Poolia olisin ollut.  Kun oli aika tehdä virkakohtainen toimintasuunnitelma, minulla oli jo valmiina suunnitelma, jota ainoastaan viilasin vastaamaan alueen tavoitteita. Mentorointi siis helpotti vaalien valinnan jälkeistä työmäärää, sillä suunnitelmia oli hiottu kevään ja kesän aikana yhdessä konkari JC:n kanssa. Ajanhallinta ja itsensä johtaminen ovat siis myös aiheita, joita mentoroinnissa käsitellään.

Omakohtainen kokemukseni on, että Talent Poolin aikana käydyt keskustelut mentorini kanssa vahvistivat itsetuntoani ja auttoivat tunnistamaan mitä kaikkea osaamista itsellä jo on. Myös omien kehittämiskohteiden, ja sen pohtiminen miten niitä kannattaa lähteä työstämään, olivat tärkeitä anteja Talent Poolista. Suosittelen siis hyppäämään mukaan, ja hyödyntämään mahdollisuuden matkustaa itseensä! Ilmoittaudu mukaan tästä.

 

Hanna Mattila
Alueviestintäpäällikkö, RIO 2020