Suomen Nuorkauppakamarit ry:n B-alueen kamarit ovat järjestäneet Vientitykki-kilpailua jo vuodesta 1984. Kilpailussa haetaan kansainvälisesti menestynyttä yritystä kokoon katsomatta. Palkinto perustettiin huomion kiinnittämiseksi viennin tehostamiseen ja merkitykseen.
Kilpailualue: Hamina, Heinola, Hämeenlinna, Imatra, Kouvola, Kotka, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Mäntsälä, Pieksämäki, Riihimäki-Hyvinkää ja Savonlinna.
Kilpailuaika vuodelle 2022 julkistetaan kevään aikana.
Voittaja julkaistaan vientiseminaarissa syksyllä.
Vientitykki
Projektin tarkoituksena on innostaa yrityksiä vientiin ja nostaa esiin hyviä esimerkkejä vientiyrityksistä. Sillä haetaan vuosittain palkittavaa yritystä ja / tai henkilöä. Vientitykki-palkinnon saajan valinnassa huomioidaan yrityksen aikaisempi vientitoiminta, viennin jatkuvuus ja toiminnan kannattavuus, uudet aluevaltaukset, uudet tuotteet, vietyjen tuotteiden määrä ja laatu, viennin Suomea tunnetuksi tekevä arvo ja viennin muu julkisuusarvo. Vuosittain jaetaan vain yksi palkinto. Samasta ansiosta jaetaan palkinto vain kerran. Palkintoraati voi harkintansa mukaan jakaa kunniamainintoja.
Lisätietoja:
Susanna Issakainen
aluemyyntipäällikkö
susanna.issakainen@jci.fi
p. 045 316 3103